Nha Trang, Vietnam, 24.-27.4.18.
![]() |
Phnom Phen - Ho Chi Minh - Nha Trang |
Kambodza on jätetty taakse ja palasimme takaisin Vietnamiin. Alkuperäinenkin suunnitelma oli, että Vietnamissa vietetään suurin osa lomasta ja edetään rannikkoa pitkin etelästä pohjoiseen. Viimeisenä määränpäänä Hanoi, Vietnamin pääkaupunki. Mutta sinne on vielä onneksi aikaa. Kambodzasta lensimme siis Vietnamiin ja tarkemmin ottaen Nha Trangiin. Ja nyt täytyy sanoa , että päivistämme siellä ei ole kyllä paljoakaan kerrottavaa. Ja tämä kaipaa ehkä hieman selitystä.
Vietnamin kohteemme valikoituvat pitkälti blogien ja muiden nettisivujen avulla. Meillä ei edelleenkään ole mitään kiveen hakattua suunnitelmaa, etenemme etappi kerrallaan. Nha Trang vaikutti paikalta, joka ennakkkotietojen mukaan voisi olla ihan kiva paikka pysähtyä muutamaksi päiväksi matkan varrella. Mutta loppulta se kyllä osoittautui todella huonoksi valinnaksi. Ensimmäistä kertaa molemmista tuntui, että paikan olisi kyllä voinut jättää kokonaan väliin. Tähän syynä ovat Venäläisturistit ja niiden määrä kaupungissa. Kaupunki on siis heidän pakettimatkakohde ja voi luoja, se todellakin näkyy siellä. Kaupunkia voi verrata ehkä parhaiten Fuengirolaan, jossa suomalainen pärjää suomella. Nha Trangissa venäläinen pärjää venäjällä. Kaupungin rantakatu on täynnä hotelleita, pieniä supermarkettejä ja joitain muita "ei kiinnostavia" liikkeitä sekä ravintoloita. Ja kaikkien kyltit, listat ja mainokset on myös venäjäksi. Kaikkia länsimaalaisia luullaan venäläisiksi, joten meillekin tultiin jokaisessa kadunkulmassa tarjoamaan milloin mitäkin venäjän kielellä. Tämä ei ehkä kuullosta kovin v-mäiseltä, mutta sen kokeneena voin kertoa, että jossain se mitta tulee täyteen. Ja kaiken lisäksi täytyy sanoa, että näiden turistien toimintaa kolme päivää seuranneena yleinen käsityksemme on, että he eivät hymyile, eivätkä varmaankaan ole kovin helppoja turisteja. Itse en vaan ymmärrä ihmisiä, jotka kuvittelevat että kun he saapuvat Aasiaan he voivat aivan hyvin olettaa, että kaikki palvelu onnistuu heidän omalla kielellään. Se on NIIN raivostuttavaa. Ja kaiken lisäksi he eivät suo yhtään hymyä palveluita tarjoaville. Joo, on varmasti poikkeuksia, mutta tämä on meidän käsitys näiden päivien jälkeen.
![]() |
Tarjolla venäläistä musiikkia |

Joten nyt ehkä ymmärrätte miksi vierailumme jäi lyhyeksi, eikä se muutenkaan ollut tämän reissun parasta antia. Mutta toisaalta myös etukäteen hieman tiesimme mihin olemme tulossa, mutta että se olisi näin uskomatonta touhua, niin se todellakin yllätti. Mutta onneksi kielitaidottomat turistit eivät lähde rantakatua pidemmälle, joten heti keskustan ulkopuolella oli sitä oikeaa Vietnamilaista elämää.
Rantakatu oli kyllä kaunis ja keskustan ranta oli erittäin siisti. Mutta täysi turistirysä. Nyt jos miettisimme uudestaan, ottaisimme hotellimme jostain muualta kuin rantakadulta. Tai no oikeastaan jätettäisiin koko kaupunki väliin :-)
![]() |
Nha Trang ranta, hotellimme uima-altaalta katsottuna |
![]() |
Ranta iltavalaistuksessa |
Mutta oli meillä siellä mukavaakin. Vuokrattiin keskiviikkona mopo ja ajeltiin koko päivä kaupungin ulkopuolella, maisemista ja rauhasta nauttien Kävimme myös aivan loistavassa hieronnassa, Sen Spa, ja se tuli kyllä tarpeeseen. Reissun aikana on tullut nukuttua melkoisen kovissa sängyissä, joten molemmat on välillä niin jumissa kun olla voi. Onneksi hieronnassa käynti on täällä paljon edullisempaa kuin Suomessa. Minä maksoin omasta 1,5 h hieronnasta (aromaattinen öljy + kuumakivet) n. 20€. Illalla istuskeltiin vähän vielä rantabaarissa ja siinäpä se päivä sitten olikin.
![]() |
Maisemia moporetken varrelta... |
Torstaina ei puuhasteltu mitään sen suurempia. Mopoiltiin ja suunniteltiin seuraavaa etappiamme Hoi Aniin. Molemmat olimme jo valmiita jatkamaan matkaa. Käytiin rautatieasemalta ostamassa perjantaille liput junaan, joten tiedossa oli jälleen kokopäivän kestävä siirtyminen uuteen kaupunkiin.
![]() |
Rautatieasemalla lippujen ostossa. |
Nha Trang jäi siis kovin nopeasti taakse ja kohti uusia seikkailuita. Seuraavana kohteena Hoi An. Matka sinne tulee taittumaan junalla. Ensimmäistä kertaa matkutamme junalla Aasiassa, jännittävää. Kuulumisiin; Piia ja Mika
![]() |
Hotellillamme oli menossa ikkunanpesu. Ei sovi korkeanpaikan kammoiselle. |
Kommentit
Lähetä kommentti