Kep, Kambodza, 10.-13.4.2018

Saarielämän jälkeen oli aika taas pakata rinkat ja suunnata kohti rannikkoa. Meillä on tarkoituksella viisumit, jotka mahdollistavat käymisen myös Vietnamin rajojen ulkopuolella ja paluun sitten takaisin, ilman uutta viisumia.  Suunnitelmissa oli, että reissun aikana käydään myös Kambodzassa, koska edellisellä reissulla visiitti jäi liian lyhyeksi. Joten saarelta suuntasimme kohti Vietnamin ja Kambodzan rajaa.

Reitt Phu Qouc-saarelta Kep:iin

Suomalaispariskunnan blogista (fin nomads) bongasin paikan Kambodzasta, joka kuullosti kaikin puolin aivan meidän paikalta. Pieni kaupunki nimeltään Kep. Kep sijaitsee Siaminlahden rannalla, lähellä Vietnamin rajaa. Vuonna 2009 kaupungissa oli asukkaita 40 000. Kaupunki on ollut aiemmin maan suosituin rantalomakohde, mutta sen suosio taantui jonkin aikaa sitten. Nykyään kaupunki kuitenkin kasvattaa jälleen suosiotaan.

Varasimme kuljetuksen, lautta + minivan, Kep:iin saakka. Netistä vähän asiaa selviteltiin ja tultiin tulokseen, että valmispaketti on helpoin ratkaisu. Taksi nouti meidät aamupäivällä hotellilta ja vei meidät satamaan. Puolentoista tunnin lauttamatkan jälkeen olimme Vietnamin rannikolla, Hat Tien:n kaupungissa. Siellä meitä vastassa oli toinen kuski. Satamassa oli hetken sellainen "mitä tapahtuu" meininki, kun meitä piti olla vastassa kuski, nimikyltin kera. Kuskia ei näkynyt ja hetken siinä sitten pällisteltiin ja ihmeteltiin. Pian kuitenkin joku mies saapui, kysyi mihin menemme ja kertoi, että kuskimme saapuu pian. Kohta minivan kuskeineen saapuikin ja matka kohti rajaa alkoi. Lyhyen matkan jälkeen olimme rajalla. Meidät jätettiin "portille" ja näytettiiin suunta. Siinä sitten rinkat selässä marssittiin kohti rajaa. Joku uusi tyyppi lähti mukaan ja kertoi aina mihin pitää mennä ja odotteli, että saatiin ensin passit leimattua Vietnamin rajalla ja sitten viisumit Kambodzan rajalla ja lopuksi leimat vielä Kambodzaan saapumisesta. Koko tämä ruljansi hoitui erittäin jouhevasti. Rajalla ei mitään jonoja, vaikka pelättiin pahinta. Ylitimme rajan iltapäivän puolella ja saimme viisumit 5 minuutissa. Mutta kyllä touhu rajalla on jotain ihan muuta kun mitä on Suomessa tottunut. Ihan "hieman" leväperäsempää" toimintaa, tai siltä se ainakin vaikutti.

Phu Quo satama

Odoteltiin Kambodzan puolella kyytiä ja seurattin tätä mopon kuormaamista...

Ahneella on paskanen loppu

Viisumit saatuamme meitä odotti rajalla taas uusi kuljettaja. Minivan oli todellakin parhaat päivänsä nähnyt. Pari ikkunaa rikki jne. Mutta perille päästiin Kep:iin ja hyvä niin. Matka rajalta Kep:iin kesti vain vajaan tunnin. Kuskilla oli ohje jättää meidät Kep:ssä bussiasemalle. Pientä lisämaksua vastaan hän vei meidät hotelille saakka. Matkalla pysähdyttiin kuitenkin ostamaan kuskin perheelle kanaa. Tyypillistä Aasian meininkiä. Koko matka saarelta Keppiin maksoi 56 $ ja lisäksi vielä viisumit Kambodzaan 35$ per lätty.

Kuskimme (valkea paita) ostamassa kanaa kotiin

Kep:ssä meillä oli varattu hotelli kolmeksi yöksi. Kaupunki on sen verran pieni, että muutama päivä siellä riittää, meidän mielestä ainakin. Hotellimme, Q bungalows, oli pieni, muutamista bungaloweista muodostuva, hyvin idyllinen ja rauhallinen paikka. Meidän lisäksi siellä ei tainnut muita olla. Henkilökunta oli aivan ihana ja hotelli sijaitsi rauhalisella paikalla, lähellä paikallisia rapumarkkinoita. Rapumarkkinat (crab market) on yksi kaupunkin tunnetuimmista"nähtävyyksistä".

Q Resort, allasalue

Q Bungalows ilmasta käsin

Resortin koira <3

Saavuimme Kep:iin siis tiistaina. Ilta meni ihan vaan toipuessa matkasta. Käveltiin hotellilta rapumarkkinoille ja söimme markkinoiden viereisessä ravintolassa. Myös markkinoilta saa ruokaa, mutta kello oli jo sen verran, että myyntikojut alkoi lopetella siltä illalta. Mutta hyvän illallisen saimme.

 

Mikan illalllinen

Keskiviikkona vuokrasimme mopon hotellilta, 7$ päivä (n. 6€), ja ajelimme vuoristolenkin, jossa minun tietojen mukaan piti olla perhospuutarha. No ei ollut, navigointi ei ole vahvin osaamisalueeni. Mutta kiersimme mopolla n. 8 km:n lenkin vuoristossa ja hienot oli maisemat. Vähän tuli luuseri olo, kun muut turistit tuli vastaan kävellen. Meidäthän sekoitetaan täällä venäläisiin, joten niitten piikkiin menee laiskuus, joten ei hätää. Vuoristolenkin jälkeen MIKA paikansi perhospuutarhan oikean sijainnin ja ajeltiin sitten vielä sinne. Ihan kiva paikka, mutta hyvin pieni. Sisäänpääsy dollarin. Ei oikein mitään erikoista, varsinkin kun Thaimaassa on käyty yhdessä isossa perhospuistossa, mutta ihan hauska.

Vuoristolenkin maisemia

Perhospuutarhalla

 

Perhospuistolta ajeltiin hotellille vähän lepäilemään. Aurinko paistoi koko päivän sen verran kuumasti, että oltiin molemmat jo aika sippejä. Lepäiltiin hieman ja illasta ajeltiin vielä läheiselle temppelille (Wat Samathi-pagoda) katsomaan auringonlaskua ja Mika kuvaili samalla hieman kopterilla. Linkitän videon alle, toivottavasti näkyy.

Wat Samathi-pagoda

Torstaille suunniteltiin moporeissu useampaan luolaan. Fin nomads blogi oli jälleen kerran meillä vinkkinä. Ensin ajeltiin Kampong Trach:n lähellä sijaitseville luolille. Matkaa sinne kertyi 35 km. Liikenne Kambodzassa on hieman erilaista kuin Thaimaassa. Tööttiä käytetään hyvin eri tarkoitukseen myös kuin Suomessa (sama pätee Vietnamiin). Yksi tööt = lähden ohitsesi, kaksi tööttiä = lähden ohitsesi VÄISTÄ urpo, pitkä tööt = olet tielläni urpo, VÄISTÄ. Näin olemme me asian tulkinneet. Joten tööttiä kuului paljon. Mutta tiet ovat kohtuullisen leveitä, joten liikenteestä huolimatta hyvä oli ajella. Matkan aikana näkyi kaikenlaista, kuten lehmäkujetus...

Luolat oli kyllä todellakin näkemisen arvoiset. Perille johti pieni hiekkatie,mutta ihan hyvä ajettava, ja perille löysimme helposti. Google maps näytti paikan ihan oikeaan kohtaan. Sisäänpääsy oli dollarin ja halutessaan olisi voinut ottaa lisämaksusta oppaan mukaan. Halusimme kuitenkin kiertää luolat ominpäin. Blogista (Fin nomads) saimme kuvan, että lähellä olisi toinenkin luola, mutta sitä ei kartta näyttänyt, eikä tripadvisor. Mutta luolien luona päivystävät myyjät ystävällisesti ohjasivat meidät oikeaan suuntaan.

Portaat johtaa luolan sisällä olevaan pienempään luolaan

Näkymä pienestä luolasta

Luolien sisällä on myös pieniä alttareita

 

Luolien edustalla rakennettiin uutta temppeliä. Hiekka siirtyy hevospelillä.

Seuraavat luolat olivat vain parin kilometriin päässä. Toinen luolista oli nimeltään "swimming cave", mutta näin kuivaan aikaan ei vettä kuitenkaan ollut, uimiseen saakka. Toinen luolista sijaitsi pienen kiipeilymatkan päässä, vuorella, ja minulta jäi kyllä kiipeämättä. Minulle on viimeisinä vuosina kehittynyt sellainen korkeiden paikkojen kammo, että kaikki epävarmat kiipeilyt aiheuttaa huiputusta päässä eli jäi minulta väliin. Mika sensijaan tietysti kapusi sinnekin. Minä yritin kolmesti ja jokaisella kerralla oli pakko kääntyä takaisin, kun päässä alkoi tuntua omituiselta. Mutta sieltä luolasta olisi ollut kyllä upeat maisemat. Harmittamaanhan se sitten jäi. MUTTA turvallisuus ennenkaikkea :-)

Minä alhaalla ja Mika ylhäällä. Portaat oli mitä oli ja kaiteet vain osittain.

Näkymä portaiden päässä sijaitsevasta luolasta.

 

Dronevideo Kambong Trachilta

 
Tässä vaiheessa oltiin nähty jo paljon ja aurinko puudutti aika tavalla. Mutta vielä haluttiin ajella toiseen suuntaan katsomaan yhdet luolat. Ajeltiin takas samaa reittiä, ohi Kep:n, ja jatkettiin loppumatka pitkin hiekkatietä. Hiekkatie oli täynnä kuoppia, ei siis todellakaan paras ajettava. Mutta perille päästiin. Matkalla pysähdyimme auttamaan saksalaista pariskuntaa, jonka mopo oli tippunut jokeen. Olivat kaatuneet mutalätäkön vuoksi, onneksi hypänneet mopon kyydistä pois, ja mopo oli jatkanut matkaa jokeen. Olivat paikallisen avustuksella punnertaneet mopon jo puoleenväliin ja me autettiin sitten lopussa. Kaikkea sitä mopoillessa voi sattua (nimim. kokemusta on). Mutta he olivat kunnossa, se oli pääaasia.

Lehmukit matkalla laiduntamaan. (joki johon saksalaisten mopo päätyi)

Me pääsimme perille kuitenkin ilman haavereita. Jätettin mopo luolien vieressä olevan pienen ravintolan edustalle. Se oli vaan jonkun perheen "kotiravintola" ja he olivat keksineet hyvän bisneksen rahastaa turisteilta parkkimaksu. Lisäksi perheen lapset (tai ehkä lähialueen lapset) tarjoutuivat meille oppaaksi luolille. Kiitimme kohteliaasti ja päätimme, että kierrellään omatoimisesti.


Lähdettiin kävelemään tien toisella puolella sijaitseville luollille ja huomasimme, että itseasiasssa meillä olikin opas mukanamme. Noin 10 vuotiaas tyttö oli liittynyt seuraamme ja esitteli itsensä Riiksi. No aivan sama, tiedettiin että lopussa ollaan pari dollaria köyhempiä, mutta mitä siitä. Ja eipä kyllä tiedetty mihin jouduttiin.

Alku meni normaalisti. Juteltiin niitä näitä ja otettiin kuvia. Rii ohjasi meidät ylös kiviportaita, kohti luolien suuta. Puuskutettiin hieman jo molemmat, mutta kapuaminen loppui onneksi lyhyeen. Luolaan päästyämme näkymä oli kyllä upea. Ja meidän lisäksi luolissa oli vain yksi perhe (venäläisiä). Katseltiin ensin pääluola, jonka jälkeen Rii selitti jotain, että tästä alas tai sitten kierrämme. No se mistä olisi voinut mennä alas oli minulle ehdoton EI. Sileätä kalliota muutama metri, ei saakeli. Joten lähdimme toista reittiä. Ja siitähän se hauskuus alkoi. Jos olisin etukäteen tiennyt, mistä hän meidät vie, niin olisin sanonut EI!. Mutta siinävaiheessa kun tajusin mihin oltiin menossa, ei enää yksinkertaisesti päästy takaisinpäin. Mentiin luolan läpi sellaista reittiä, mikä ei todellakaan  täytä "turvallinen turisteille" kriteereitä. Reaktioni ehkä johtuu siitä, että en halua paiskautua pää edellä kallioon ja pelkään nykyään kaikkea missä pitää mennä vähänkin epävakaissa oloissa. Mikalla ei siis ollut mitään hätää. Mutta sanon vaan, jos jalka olisi livennyt tietyssä kohdassa, niin parin metrin pudotus kallioon olisi ollut tiedossa. Mutta takaisin päin ei enää siinä vaiheessa todellakaan päässyt. Lopussa kirjaimellisesti ryömimme ylös luolasta. Kokemus jota emme koskaan unohda. Joten jos haluat elämyksen ja "extremeä" ota opas luoliin. Tästä ei ollut mitään mainintaa lukemassamme blogissa.

Onko Piia lyhentynyt entisestään vai Mika kasvanut pituutta :)

Portaat johtaa alas luolaan.

Vaikka olenkin lyhyt, ryömimiseksi meni.

Rii, oppaamme, minun vieressäni vaaleassa paidassa + muita oppaita

Viimeisiltä luolilta ajeltiin takaisin Kep:iin ja syömään. Löysin Tripadviorista suositun kahvilan "Kep coffee", johon päätettiin mennä välipalalle. No välipala muuttui tuhdiksi lounaaksi ja loppuiltana ei sitten tarvinnutkaan syödä mitään. Mutta oli hyvää. Ihana löytö. Rauhallinen kahvila päätien varrella.

Matkalla näkyi taas kaikenlaista....

Ei haittaa jos lasti ei ihan mahdu kyytiin

Mikan pieni välipala

Ihana pieni kahvila

Päivän päätteeksi oltiin molemmat aika puhki. Lämmintä oli reilut 30 varjossa ja aurinki paistoi pilvettömältä taivaalta. Pahemmilta palovammoilta kuitenkin vältyttiin. Ilta oleiltiin vaan hotellilta ja nautittiin rauhasta ja käytiin pieni lenkki vielä mopoilemassa Kep:n keskustassa.

Ihanat päivät Kep:ssä on takana ja oli taas aika jatkaa matkaa. Perjantaille oli varattu minivan kuljeus Sihouknavillen kaupunkiin, joka sijaitsee n. 120 km:n päässä Kep:stä. Matkasta Sihouknavilleen luvassa seuraavaksi......

Kuvien perusteella Suomessa näyttäisi olevan edelleen täysi talvi? Joten me jatkamme nauttimista täällä. Pus pus :-)

Piia & Mika