Ninh Binh "Halong Bay maalla", näin meille kuvailtiin tätä paikkaa, kun kuulimme siitä ensimmäistä kertaa. Tämä paikka ei kuulunut meidän alkuperäiseen matkasuunnitelmamme, tosin kovin tarkkaa sellaistahan ei ole ollutkaan. Onneksi kuitenkin Hoi Anissa saimme vinkin, että tämä on paikka mikä kannattaa nähdä. Lähdimme torstaina aamujunalla kohti Ninh Binhiä. Junamatka kesti 7 tuntia, vaikka matkaa "vain" 400 km. Huippunopeus junalla oli 70km/h. Suomen intercity taitaa mennä hieman lujempaa. Mutta matka meni rattoisasti, kuten aiemmillakin kerroilla. Meidän vaunussa olleilla paikallisilla lapsilla riitti huvia, kun tulivat ihmettelemään meitä ja juoksivat sitten karkuun.
Alkuillasta olimme perillä. Matkaa helpottaaksemme varattiin etukäteen kyyti hotellilta. Taksinkin olisi kyllä saanut helposti rautatieasemalta, muutta kyyti hotellilta oli edullinen. Ninh Binhissä emme majoitu aivan kaupungin keskustassa, vaan noin 7 km:n päässä pienessä kylässä nimeltään Tam Coc. Ja tämä osoittautui kyllä hyväksi valinnaksi. Täällä on rauhallista ja upeat maisemat ympäröi kylää. Meidän homestay, Tam Co Mountain View, majoituksemme sijaitsee riisipeltojen äärellä ja kuistilta on vuorinäkymä, täydellistä.
 |
Blogin kirjoittelua kuistilla, illan ratoksi. |
 |
Tam Coc Mountain View Homestay |
 |
Onneksi täältäkin löytyy rapsuteltavia. |
Tullessa meillä ei ollut oikeastaan sen suurempia suunnitelmia näille päiville, ainoastaan mopoilua ja maisemista nauttimista. Maisemat on varmaankin myös se suurin vetonaula tänne tuleville turisteille. Mutta löytyy täältä toki muutakin nähtävää.
Torstai-ilta vietettin ihan vaan majapaikassamme ja perjantaina lähdimme kiertelemään sitten lähiseutuja. Vaikka Pagodoita ollaan nähty jo muutamia, päätettiin käydä katsomassa vielä yksi. Bai Dinh Pagoda (temppeli) on suhteellisen uusi ja samalla myös maan massiivisimpiin kuuluva turistispektaakkeli. Alue on niin suuri, että siellä saisi kyllä kulumaan koko päivän. Mutta kuten sanottu, temppeleitä on jo nähty ja siitä syystä tämä ei enää jaksanut hirveästi säväyttää. Mutta kaikkiaan ihan hieno paikka.
 |
Bai Dinh Pagoda |
 |
Näitä pieniä buddha patsaita oli satoja. |
 |
Tämänkaltaisia alttareita löytyy jokaisesta temppelistä |
Temppelin jälkeen ajelimme vain ympäri lähiseutuja ja ihailimme maisemia. Täällä on tosi hyvä mopoilla, koska liikennettä on vähän. Ei tarvitse minunkaan enää saada sätkyjä kyydissä ollessani. Täällä on niin rauhallista, että voisin jopa opetella itsekin mopoilemaan. Mutta ehkä nyt kuitenkin jätän sen edelleen väliin, hih. Maisemia ei voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa. Ajellessa riisipeltojen ja vuorten keskellä, voi todellakin kokea olevansa lomalla. Matkan varrella näkyy myös paikallista elämää ja tottakai eläimiä. Tien laidassa laiduntaa puhveleita, lehmiä, sekä vuohia. Niin tottuneita ovat liikenteeseen, että eivät välitä ohi ajavista mitään ja kuviakin pääsee ottamaan ihan lähietäisyydeltä. Se, onko järkevää mennä puhvelin nenän eteen kameran kanssa, on sitten jokaisen omassa harkinnassa. Näiden lisäksi matkan varrella näkee paljon ankkoja ja tietysti kanoja sekä kukkoja. Täällä törmäsimme ensimmäistä kertaa myös hevosiin. Lehmien tapaan ne laidunsi ihan tien vieressä ja osa oli parkkeerannut itsensä alikulkutunneliin. Keskellä tietä näytti olevan oikein hyvä paikka lepäillä.
 |
Maisemia reitin varrelta |
 |
Riisipeltoja on paljon ja riisiä kuivataan esim. keskellä tietä. |
 |
Puhveleita näkee myös kylpemässä. |
 |
Hän kylpi joessa keskellä kasvillisuutta. Hauska tyyppi. |
 |
Paikallisilla on aika huikeita näkymiä pihapiirissä. |
 |
Ennen joen ylittävää siltaa oli TIETULLI. |
 |
Tämän sillan ylitys maksoi 11 senttiä. |
Illalla kiipesimme vielä läheiselle näköalapaikalle. Portaita oli kavuttavana n. 500, mutta kapuaminen oli todellakin sen arvoista. Ylhäältä näkymät oli aivan uskomattomat. Korkeanpaikan kammoisena jouduin kiipeämään lopun matkaa sellaisella vauhdilla, etten ehtinyt ajatella miten korkealla olen. Portaat ylös on leveät ja kaiteitakin on, joten ihan turvallista kiipeäminen kuitenkin on. Aivan upea paikka. Liput vuorelle oli 4€ ja tämän lisäksi paikalliset parkkipaikan pitäjät yrittivät rahastaa mopoparkista. Olimme kuitenkin tietoisia, että lippuluukun vieressä parkki on ilmainen, joten pillivihelyksestä ja STOP STOP huudoista huolimatta ajoimme perille saakka. Mopoparkin voi ilmeisestikin perustaa kuka vain, koska näitä virityksiä on nähty niin monta kertaa aiemminkin. Parkkimaksuhan on yleensä mitätön, paikasta riippuen 0,40-0,80€, mutta ajoittain siinä on kuitenkin sellaista huijauksen makua, kuten tässäkin tilanteessa.
 |
Aivan vuoren huipulla nakyy pieni rakennus, joka oli näköalapaikan korkein kohta. |
 |
Maisemat oli upeat |
Launtai aamuna herättiinkin sitten jo viideltä. Mikalla on totaalisesti sisäinen kello nyt jotenkin sekaisin, koska hän herää joka aamu samaan aikaan. Mutta koska meitä ei nukuttanut lähdimme veneretkelle. Kylän yksi turisihuvituksista on veneretket pienellä veneellä. Lähtöpaikkoja näille retkille on monia, me valitsimme netin perusteella Trang Anin. Matkaa sinne on kylästä ehkä 10 km eli mopolla ei matka eikä mikään. Ihan majapaikan lähellä olisi ollut myös yksi lähtöpaikka, mutta tästä paikasta olimme lukeneet vähän huonoja arvioita. Tipin kerjuuta ja muuta rahastusta. Joten sen perusteella meiltä vahva ei.
Veneretki kesti 2,5h ja jokiosuus jonka kiersimme oli 12 km pitkä. Lippuluukku aukesi hieman kuuden jälkeen ja olimme ensimmäiset turistit paikalla. Tämä taktiikka oli paras, koska meidän jälkeen paikalle saapui paikalllinen turistiryhmä ja kerkesimme juuri venellä heidän edelle. Reittejä on valittavana kolme. Reitit ovat käytännössä melkein samat, mutta paikat joissa vene pysähtyy vaihtelevat. Meidän reitillä pysähdyimme kolmessa pienessä Pagodassa ja menimme läpi kolmesta luolasta. Pagodat nyt oli kierretty viidessä minuutissa, eikä niissä ollut mitään ihmeellistä. Mutta luolat oli huikeita. Ja eniten sen vuoksi, että ne oli paikoittain niin matalia, että jopa minun piti kumartua etten lyönyt päätäni. Pysähdyimme reitin varrella myös pienellä saarella, hyvin hyvin pienellä, jossa on kuvattu King Kong elokuvaa, siistiä. Elokuvan kuvaukset on kuuulema kestänyt 7 kuukautta ja se on ollut suurta huvia paikallisille. Meidän kanssa samassa venessä oli yksi paikallinen turisti ja hän toimi tulkkina meidän ja venekuskimme välillä. Melkoisen hyvä tuuri, koska kuskimme ei puhunut puolestaan sanaakaan englantia. Aivan ihana aamu, kyllä kannatti herätä.
 |
Rauhallinen aamu joella. |
 |
Näillä veneillä mentiin jokea pitkin, soutamalla tietenkin. |
 |
Luolat oli paikoittain melkoisen matalia. |
 |
"King Kong-saari" |
 |
Tämä laiva esiintyi King Kong elokuvassa. |
 |
Saaren keskellä oli pieniä majoja, joissa sai kuvauttaa itsensä. Maksu omantunnon mukaan. |
Tälle viimeiselle päivälle meillä ei sitten muita suunnitelmia olekaan. Ollaan ja lomaillaan. Käydään vielä kuvailemassa kopterilla ja ajellaan lähistöllä, jos sää sen saallii. Täällä on ollut vähän pilvisempää, mutta se ei haittaa, pieni tauko paahtavasta auringosta on tässä vaiheessa jo ihan tervetullut. Yksi yö vielä täällä ja aamulla Hanoihin, Vietnamin nykyiseen pääkaupunkiin. Luvassa suurkaupungin vilskettä sekä risteily Halong Bayllä. Sen suhteen odotukset on korkealla, katsotaan kuinka käy. Niin, ja minulle on huomiselle varattuna Hanoista myös kampaaja ja se tulee olemaan jännää.
P & M
 |
Ruoka-aika |
 |
Kopteri-mies koptereineen. |
 |
Poikia ihmetytti Mikan kopteri. |
Kommentit
Lähetä kommentti